Ilmainen toimitus aina yli 60€ tilauksiin!
Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
Kaalimato tutkii Kaalimadon teettämät laajat tutkimukset valottavat suomalaisten seksielämää rehellisesti ja avoimesti.

30 prosenttia suomalaisista kertoo haluavansa seksiä enemmän kuin kumppaninsa

Kaalimato.comin kyselytutkimuksen mukaan suomalaisista miehistä vain neljä prosenttia kertoo, ettei koe seksuaalista halua, kun samaan aikaan naisilla vastaava luku on yhdeksän prosenttia.

Erityisesti pitkässä parisuhteessa halut voivat vuosien saatossa vaihdella ja laantua eivätkä ne välttämättä vastaa toisiaan samalla tavalla kuin suhteen alkuaikoina. Vaikka tämä on täysin tavallista, erilaiset seksuaaliset halut ja tarpeet voivat aiheuttaa ryppyjä rakkauteen. Jopa 30 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista kertoi haluavansa seksiä enemmän kuin kumppaninsa.

- On täysin tavallista, että seksihalut vaihtelevat elämän eri vaiheissa. Esimerkiksi stressi, unettomuus, terveysongelmat tai hektinen lapsiarki voivat sysätä seksuaaliset halut taka-alalle. Jos tilanne jatkuu pidempään tai huomaat sen vaikuttavan negatiivisesti parisuhteeseen, on asiasta hyvä keskustella kumppanin kanssa, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen toteaa.

Seksuaalisuudesta keskusteleminen oman kumppanin kanssa on kyselytutkimuksen mukaan suomalaisille suht luentevaa: lähes puolet suomalaisista (46 %) kertoo kumppanin kanssa seksuaalisuudesta keskustelun olevan helppoa, kun taas 22 prosenttia kokee sen hankalaksi.

Jos keskustelu ei tunnu luontevalta, ei asian kanssa kannata myöskään hötkyillä.

- Kannattaa ensin pohtia omaa suhtautumistaan asiaan. Minkälaisia ajatuksia ja tuntemuksia se herättää. Voi kysyä esimerkiksi itseltään haluanko haluta seksiä, Lavikainen jatkaa.

Haluttomuuden taustalla voi myös olla kommunikoitiin liittyviä ongelmia. Omista toiveistaan ja ajatuksistaan voi olla hankala puhua, jolloin saattaa tulla tunne, että kumppani ei ymmärrä. Tämä saattaa taas vaikuttaa negatiivisesti seksihaluihin.

- Seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat usein herkkiä ja tunnepitoisia. Jos ei ole aiemmin tutustunut omaan seksuaalisuuteensa tai sen moninaisuuteen eikä ole tottunut puhumaan asiasta muille, voi alku olla haasteellista, Lavikainen sanoo.

Naisilla haluttomuus yleisempää

Kaalimato.comin kyselytutkimuksen perusteella naisten seksuaalinen haluttomuus on yleisempää kun miehillä. Vain neljä prosenttia kyselyyn vastanneista miehistä kertoi, ettei koe seksuaalista halua, naisilla vastaava luku oli yhdeksän prosenttia.

- Naisen seksuaalisen haluttomuuden taustalla voi olla jokin naiseen itseensä liittyvä tekijä, kuten  huono seksuaalinen itsetunto. Myös parisuhteen ongelmat sekä yhteiskunnalliset tekijät, kuten sukupuoliroolit voivat vaikuttaa. Osalla naisista myös hormonaalinen ehkäisy saattaa vaikuttaa haluihin, Lavikainen arvelee.

Seksuaaliterapeutin vinkin halujen yhdistämiseen

  1. Muistakaa kommunikoinnin tärkeys.
  2. Pienillä asioilla on vaikutusta. Huomioikaa toisianne jokapäiväisessä arjessa ja pyrkikää olemaan aidosti läsnä.
  3. Pitäkää huolta sekä henkisestä että fyysisestä hyvinvoinnista.
  4. Hakekaa ulkopuolista apua esimerkiksi pari- ja seksuaaliterapiasta.

Tutkimustiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n suunnittelemaan ja analysoimaan suomalaisten seksielämää ja seksuaalisuutta käsittelevään kyselytutkimukseen. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Paneelissa huhtikuussa 2022. Tutkimukseen vastasi 1 000 iältään 18–70-vuotiasta suomalaista. Otos on iältään, sukupuoleltaan ja alueellisesti kansallisesti edustava. T 

 

Lisätietoja:   

Mikko Rosén, toimitusjohtaja, Kaalimato.com, [email protected], +358 50 56 43 661     

Kaalimato.com – Todennäköisesti Suomen seksikkäin verkkokauppa. www.kaalimato.com   

 

 

 

 

 

 

 

Näytä lisää
Näin usein suomalainen harrastaa seksiä - kesä on aktiivisinta aikaa!75 prosenttia suomalaisista on harrastanut seksiä kodin ulkopuolellaNämä asiat ovat tärkeimpiä suomalaisille seksissäNämä asiat saavat suomalaiset kiihottumaanSuomalaisten halut heräävät - seksi on myös terveellistäNämä asiat lisäisivät eniten suomalaisten nautintoa seksissäNämä asiat sytyttävät suomalaisten seksihimotEtenkin nuoret aikuiset kokevat seksuaalista vetovoimaa samaan sukupuoleenLähes puolet suomalaisista on tyytyväisiä seksielämäänsä - lämmin sää ja aktiivisuus lisää seksihalujaNäin usein suomalaiset ajattelevat seksiäMiten saisin seksihaluni entiselleen? - Näitä kysymyksiä suomalaiset haluaisivat kysyä seksuaaliterapeutiltaVältä näitä vällyjen välissä - Nämä asiat vähentävät suomalaisten seksihalujaNäin suomalaiset löytävät aikaa lemmenhetkilleLisääntynyt aika kotona on muuttanut suomalaisten seksielämääÄlylaitteet ovat vähentäneet seksiä joka kolmannella suomalaisellaLähes joka kolmas suomalainen on lähettänyt vihjailevia kuvia tai videoita Nämä lupaukset tekemällä parisuhteen seksielämä paraneePoikkeusaika ja pimeys uhkaavat mielihyvähormoneitaPohjois-Suomessa harrastetaan eniten seksiä ja ollaan tyytyväisimpiä seksielämäänKoronasta johtuva poikkeusaika on aktivoinut ja monipuolistanut erityisesti nuorten seksielämääLähes kolmannes suomalaisista pitää tuhmien puhumisesta - näin aloitat tuhman sanailun onnistuneestiSuomalaisten seksihalut syttyvät yleensä spontaanistiSuomalaiset kaipaavat seksielämäänsä monipuolisuuttaSeksielämäänsä tyytyväisimmät suomalaiset löytyvät Keski-SuomestaLauantai on karkki- ja seksipäiväLähes kolmannes suomalaisista haluaa seksiä useammin kuin kumppaniLähes puolet suomalaisista harrastaa seksiä vain muutaman kerran vuodessaAlle kymmenen prosenttia suomalaisista puhuu seksihaluista- ja toiveista kumppanin kanssa säännöllisestiNäin usein suomalainen harrastaa seksiä - kesä on aktiivisinta aikaa!Näin suomalaiset puhuvat seksistäSuomalaisten esileikki kestää varttitunnin - näin esileikkiä kuvaillaanSeksi auttaa suomalaisia jaksamaan kiireessäSuomalaisten mielestä seksi on parempaa parisuhteessaNäin suomalaiset yhdistävät seksin ja lapsiperhearjenNämä asiat lisäisivät eniten suomalaisten nautintoa seksissäSuomalaisten 10 yleisintä seksihaasteettaSeksi on monin tavoin parempaa ruuhkavuosinaNäistä seksiasioista suomalaiset haluavat puhua kumppaninsa kanssaJoka kymmenes suomalainen kokee seksuaalista haluttomuutta parisuhteessaanPuolet suomalaisista on kokenut seksimokiaNäin seksi vaikuttaa suomalaisten mielialaan - hyvä seksi on avain onnelliseen arkeenKaksi kolmesta suomalaisesta nauttii seksistä enemmän, kun on fyysisesti hyvässä kunnossaNäin suomalaiset löytävät aikaa lemmenhetkilleKun yhdyntä on ohi liian nopeastiÄlylaitteet ovat vähentäneet seksiä joka kolmannella suomalaisellaLähes joka kolmas suomalainen on lähettänyt vihjailevia kuvia tai videoita Lähes puolet suomalaisista kaipaisi enemmän seksikehujaLähes joka kolmas suomalainen haluaisi puhua seksistä avoimemmin kumppaninsa kanssaNämä lupaukset tekemällä parisuhteen seksielämä paraneeSeksuaaliterapeutin vinkit viiteen yleiseen seksielämän ongelmaanSeksuaaliterapeutti: Tämän takia oma ja kumppanin rakkauden kieli on hyvä tunteaPohjois-Suomessa harrastetaan eniten seksiä ja ollaan tyytyväisimpiä seksielämäänLähes kolmannes suomalaisista pitää tuhmien puhumisesta - näin aloitat tuhman sanailun onnistuneestiAvoin suhde kutkuttaa ajatuksena lähes joka viidettä suomalaista48 prosenttia suomalaisista vain melko tyytyväisiä seksielämäänsä - miten seksielämää voi parantaa?Suomalaiset kaipaavat seksielämäänsä monipuolisuuttaMiehet avautuvat suorituspaineistaanSeksielämäänsä tyytyväisimmät suomalaiset löytyvät Keski-SuomestaLauantai on karkki- ja seksipäiväLähes kolmannes suomalaisista haluaa seksiä useammin kuin kumppaniLähes puolet suomalaisista harrastaa seksiä vain muutaman kerran vuodessaAlle kymmenen prosenttia suomalaisista puhuu seksihaluista- ja toiveista kumppanin kanssa säännöllisestiTutkimuksen mukaan avioseksi on mainettaan parempaaMiehet joustavat naisia useammin seksuaalisista mieltymyksistään kumppaninsa vuoksi
Näytä lisää
Poikaystäväni haluaisi katsoa pornoa yhdessä, mutta itse en niinkään innostu aiheesta. Ajattelin kuitenkin kysyä, olisiko esim. kaalimadolla valikoimissaan pariskunnille sopivia pornoelokuvia? Tai elokuvia...moi. mikseivät seksi elokuvat auta kiihottumaa vaikka olen katsonu hurjimmatkin elokuvat?Moi Annu. Eli minulla on yksi aika iso ongelma, eli tyttöystäväni on jo pitkään pyytänyt että harrastaisimme kolmenkimppaa jossa toinen mies myös panisi myös minua ja menin lopulta siihen suostumaan...Moi Annu. olen elännyt vähän liiankin railakasta seksielämää nuorena ja nyt tuntuu ettei mikään normaali oikein kiinosta eli vaan kahdestaan ,mikä neuvoksi kun aina muistelee ryhmätoimintaa ja kaipaa sitä tosi paljon?nyt seurustelen ja en halua loukata puolisoani olen ehdotellut varovaisesti mutta on näköjään liian kova pyyntöMoikka en tiedä mikä avuksi rakastan miestäni yli kaiken ja seksikin on mukavaa silloin kun pääsee vauhtiin.. Eli en tiedä mitä tehdä mieheni haluaa usein seksiä ja minä en käännän vain aina selän ja sanon että en jaksa tai ei huvita.Moikka, ollaan oltu yli kymmenen vuotta yhdessä ja lapsien myötä on seksiin tullut taukoa muutamia vuosia. Nyt ollaan uudestaan löydetty läheisyyttä ja seksiäkin. Ongelma on vaimoni ahdistus jos vaikka kysyn haluaisiko hän rakastella.Hei!Olemme seurustelleet kaksi vuotta. Poikaystäväni on haluton. On ollut koko ajan paitsi ensimmäiset 3kk. Melkein aina kun yritän tehdä aloitetta niin tulee pakit.Jos ei tule niin sitten hän katsoo samalla telkkaria.Terve annu!Tyttöystäväni on niin lihava että minulla ei yletä penis pimperoon,pitäisikö hänen laihduttaa vai minun hommata sitä peniksen kasvatus voidettaHei taas! Kyselin viime vuoden puolella siitä kun seksuaalisesti meillä oli ollut aika hiljaista lasten yms takia ja neuvoit keskustelemaan vaimoni kanssa. Oukei...Moi. Olen m 35v, 5 vuotta parisuhdetta takana. Meillä on yksi 10 kk lapsi. Seksielämä ja koko suhde on ajan myötä hiipunut. Olen itse vapaamielinen seksin suhteen, netistä tulee katsottua kaikkee mahdollista homo...voiko olla että penis ei seiso yhdynnässä koska poikaa jännittää liikaa?Hei taas Annu ja kiitos aiemmista vastauksistasi. Vähän täytyy vielä kysyä ja kertoa lisää. Valitettavasti en ole oikein voinut keskustella vaimoni kanssa läheisyydestä/seksistä...
Näytä lisää Annun palsta